Semecon, Korkia ja Arvo Sijoitusosuuskunta kehittämään tuulivoimaa Pohjois-Pohjanmaalle
26.11.2021

Semecon, Korkia ja Arvo Sijoitusosuuskunta kehittämään tuulivoimaa Pohjois-Pohjanmaalle

Uusiutuvan energian hankekehittäjä Semecon ja sijoitusyhtiö Korkia ovat sopineet yli 200 megawatin tuulivoiman hankekehityksestä Pohjois-Pohjanmaalla. Hankekehitys rahoitetaan Korkian sijoittajien avulla, ja Arvo Sijoitusosuuskunta on jo sitoutunut hankkeen ankkurisijoittajaksi kolmen miljoonan euron sijoituksella. Hankekehitysvaiheessa tehtävällä työllä luodaan edellytykset usean tuulipuiston rakentamiselle ja yhteensä satojen miljoonien eurojen investoinneille alueelle. Hankkeet sijaitsevat Ylivieskassa, Siikalatvalla ja Sievissä. Tuulivoimaloiden rakennusvaiheen arvioidaan voitavan aloittaa vuonna 2023.

“Paikallisena toimijana haluamme olla varmistamassa hankkeiden etenemistä paikallisista lähtökohdista käsin. Tuulipuistot ovat rakennus- ja tuotantovaiheessa merkittävä alueellinen työllistäjä, jonka lisäksi ne tuovat pitkän elinkaarensa aikana kiinteistöverotuloja kunnille sekä vuokratuloja maanomistajille”, kommentoi Olli Malkamäki Semeconilta.

Semecon ja Korkia ovat kokeneita uusiutuvan energian hankekehittäjiä. Semeconin toimitusjohtaja Olli Malkamäki on ollut kehittämässä ja rakentamassa Suomeen satoja megawatteja tuulivoimaa. Korkialle tämä on ensimmäinen sijoitus tuulivoimaan kotimaassa, mutta sen ulkomailla oleva uusiutuvan energian hankekanta on huomattava, noin kaksi gigawattia.

“Haluamme olla mahdollistamassa alueemme elinvoimaa sijoittamalla paikallisiin tuulivoimahankkeisiin. Korkian kautta on suunnitelmissa tuoda tämä sijoitusmahdollisuus tarjolle myös laajemmalle sijoittajakunnalle. Vaikka tuulivoima voi jakaa mielipiteitä esimerkiksi maisemavaikutusten suhteen, on se eittämättä erittäin tehokas ja edullinen tapa tuottaa uusiutuvaa energiaa. Kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, joihin Suomikin on sitoutunut, johtavat väistämättä tuulivoiman lisääntyvään rakentamiseen. Nyt meillä on mahdollisuus saada näitä hankkeita myös kotimaiseen omistukseen”, toteaa Kati Peltomaa Arvo Sijoitusosuuskunnasta.

Tuulivoimamarkkinat voimakkaassa kasvussa

Tuulivoima on yksi nopeimmin kasvava energiantuotantomuoto niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vuonna 2020 Suomeen asennettiin noin 300 megawattia uutta tuulivoimaa, jolloin tuulivoiman kokonaiskapasiteetti nousi lähes 2600 megawattiin. Tuulivoimalla tuotettiin sähköä 7,8 TWh, joka vastaa lähes 12 prosenttia Suomen sähköntuotannosta. (Lähteet: Suomen Tuulivoimayhdistys, Energiateollisuus)

”Olemme Korkialla päättäneet sijoitustoiminnassamme keskittyä vahvasti uusiutuvan energian hankekehitykseen. Meillä on kunnianhimoinen tavoite kehittää useita gigawatteja uusiutuvaa energiaa Euroopassa seuraavan muutaman vuoden aikana. Myös kotimaamme on meille luonnollisesti tärkeä markkina. Teemme yhteistyötä paikallisten hankekehittäjien kanssa, jolloin voimme luottaa hankkeen onnistumiseen ja mahdollistaa heille myös osallisuuden taloudellisiin tuottoihin. On myös ilahduttavaa, että tämä ensimmäinen hanke sijoittuu lapsuuteni kotiseudulle”, kommentoi Korkian toimitusjohtaja Pauli Mäenpää.

“Tavoitteemme on tarjota suomalaisille sijoittajille vaivattomia, tuottoisia ja ympäristölle positiivisia sijoitusmahdollisuuksia uusiutuvassa energiassa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti”, Pauli Mäenpää jatkaa.

Lisätietoja:

Olli Malkamäki, toimitusjohtaja Semecon, +358 40 198 0745, olli.malkamaki@semecon.fi

Pauli Mäenpää, toimitusjohtaja Korkia, +358 50 550 7121 pauli.maenpaa@korkia.fi

Kati Peltomaa, sijoitusjohtaja Arvo Sijoitusosuuskunta, +358 44 729 1220, kati.peltomaa@arvosijoitus.fi

 

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle