Arvo selvittää kahta vaihtoehtoa osuuden uudeksi kauppapaikaksi
16.12.2021

Arvo selvittää kahta vaihtoehtoa osuuden uudeksi kauppapaikaksi

Arvo Sijoitusosuuskunnan osuus on ollut useiden vuosien ajan noteerattuna yksityisellä Privanet Securities Oy:n ylläpitämällä kauppapaikalla. Privanet kuitenkin lopetti arvopapereiden julkisen markkinapaikan kesäkuussa 2021. Taustalla on se, ettei Privanet pystynyt täyttämään listaamattomien yritysten osakkeiden ja osuuksien kauppapaikoille asetettuja tiukentuneita viranomaisvaatimuksia.

Arvon hallitus ja toimiva johto ovat tutkineet kuluneen syksyn aikana useita eri vaihtoehtoja uuden kauppapaikan mahdollistamiseksi. Vaikuttaa siltä, että mikään toimija ei ole paikkaamassa Privanetin kauppapaikan poistumisen jättämää tyhjiötä ainakaan lähitulevaisuudessa. Näin ollen uuden kauppapaikan järjestämiseksi on olemassa kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa: listautuminen Nasdaq Helsingin ylläpitämälle First North -markkinapaikalle tai oman kauppapaikan perustaminen. Arvon hallitus jatkaa molempien vaihtoehtojen selvittämistä.

Osuuden hintakehitys on keskeisin omistajien arvonmuodostumiseen vaikuttava tekijä vuotuisen osuuskoron ohella. Toimiva kauppapaikka vauhdittaa osuuden vaihdantaa ja tukee siten oikeansuuntaista hintakehitystä. Arvon hallituksen tavoitteena uuden kauppapaikan selvitystyössä on löytää omistajien etua parhaiten palveleva pitkäjänteinen ratkaisu, joka on toteutettavissa viranomaisvaatimukset huomioiden.

Osuuden hinnan määräytyminen luotettavalla tavalla on tärkeää Arvolle, jossa avoimuus ja vastuullisuus on asetettu toimintaa ohjaaviksi periaatteiksi. Sijoitustoiminnan läpinäkyvyyttä tavoitellaan myös Inderesin riippumattomalla seurannalla, jonka viimeisin 8.12.2021 julkaistu raportti on luettavissa tästä linkistä.

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle